Einari Vuorela -runopalkinnon 2023 toiseksi saajaksi valitun Sirpa Kyyrösen puhe palkinnonjakotilaisuudessa 9.9.2023 Kulttuuritalo Kimarassa Keuruulla.
Kiitos Keuruun kaupunki, Einari Vuorela -seura, palkintoraati, runouden ystävät, lukijat. Onnea Jussi ja upea Olduvain rotko.
Olen hirmuisen iloinen, kun saan tänään vastaanottaa Nimesi on Marjatta-teoksesta tunnustuksen. Tunnustus on tärkeä minulle kirjoittajana, se kertoo että teokseni on luettu ja koeteltu, sen sivuilla on koettu, ja kohdattu.
Nimesi on Marjatta -teoksella on lukemattomia kirjoittajia, en osaa nimetä kaikkia, on ylihistorioitua ja museoitua feminiinistä lihaa ja minun kirjoittava ruumiini, joka resonoi ja soi. On pyhä piika pikkarainen, korppikotkainen louhikko, monta yksinäisten vuorten onnellista pöllöä. On monta leveälanteista savimaisemaa ja lintumieskultti. On kuolemattomia kuvia, kirkastettuja ruumiita ja sädekehiä, on naisennimisiä hirmumyrskyjä ja palvottuja myrkyllisiä artemisioita. Kybele, Magna Mater, Maria. On jokainen Marjatta, sinä ja minä.
Olen halunnut osallistua näiden myyttien uudelleenkirjoittavaan säilyttämiseen, kysyä luovuuden ehtoja. On virrattava myyttien yli. On jaksettava tulvia vaikka ei jaksattaisi. On oltava liikaa ja tuhlattava sanoja. On vallattava kieli ja haastettava vuosituhantinen hierarkinen ajattelu. On oltava kirjoittava ruumis, luontoa ja kulttuuria. Paimenessa ollessaan Marjatta virtsaa metsään niin kuin mies, hän kirjoittaa, jättää jäljen. Naurussa on aina myös kyse surusta. Ilman surua, ilman luopumista, ei ole muutosta. Runo on lyhyt matka ihmissydämestä, sisinäänestä, toiseen. Sykkivästä alkulimasta toisen sykkivän alkuliman luo. Mutta. On kuin jokin nykyrunoudessa ei enää puhuttelisi lukijaa. Sisinäänet eivät kohtaa, hellekupoli kärisee ja alkulimat kuivuvat paahteessa. Runo on kohtaamispaikka. Lukijan muistot ja halut aktivoituvat rivien väleissä ja marginaaleissa, lukija lukee itseään runon hiljaisuudessa. Lukijoiden kautta runoilla on vaikutusta yhteiskunnassa, runous ei ole harmitonta mielikuvituksen ja tiedon leikkiä, mutta runous on myös leikkiä. On aika puolustaa runoutta, säkeiden välissä sykkivää hiljaisuutta, kuuntelua, kohtaamista.